FI/ENG

 

Mikael Kemppainen - Kesäakatemian kamaripianisti

 

Mikael Kemppainen opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajanaan ensin Minna Pöllänen ja vuodesta 1998 alkaen Liisa Pohjola; pianonsoiton A-tutkinto valmistui vuonna 2001 sekä musiikin maisterin tutkinto 2002. Opintojaan Kemppainen on täydentänyt lukuisilla koti- ja ulkomaisilla mestarikursseilla sekä yksityisopinnoilla. Lisäksi hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa kamarimusiikkia ja liediä.

Keväällä 2001 Kemppainen voitti ensimmäisen kansallisen Jyväskylän Pianokilpailun, joka perustettiin jatkamaan Maj Lind-kilpailun roolia maamme tärkeimpänä kansallisena pianokilpailuna. Lisäksi hänet on palkittu Sibelius-Akatemian sisäisissä Helmi Vesa-kilpailuissa. Näiden palkintojen jälkeen Kemppainen on esiintynyt säännöllisesti useilla tärkeillä festivaaleilla (mm. Helsingin Juhlaviikot, Turun Musiikkijuhlat, Espoon Kansainvälinen Pianoviikko, Naantalin Musiikkijuhlat, Kuhmon Kamarimusiikki), useiden orkesterien solistina, Sibelius-Akatemian konserttisarjassa ja Berliinissä PianoForum-kongressin konserttisarjassa "Young Prize-Winners". Lisäksi hän on tehnyt radionauhoituksia Yleisradiolle.

Syksystä 2003 alkaen Kemppainen on freelance-uransa ohella toiminut säestyksen lehtorina Turun konservatoriossa. Lisäksi hän toimii säestäjänä Sibelius-Akatemiassa sekä useilla mestarikursseilla.